Valtakunta = : Kongeriket


Jo Nesbø ; suomentanut Outi Menna
Bok Finsk 2020 · Romaner
Annen tittel
Medvirkende
Menna, Outi (oversetter)
Utgitt
Helsinki : Johnny Kniga , [2020]
Omfang
592 sider
Opplysninger
Originaltittel: Kongeriket. - Kun veriside muuttuu vihaksi. Royn pitkään poissa ollut pikkuveli Carl palaa pieneen kotikyläänsä morsian mukanaan. Ja kun Carl saapuu, on rauha mennyttä, ja veljekset jälleen yhdessä. Os on kuoleva pikkupaikka, jonka ainoa valtti on huikeat maisemat. Siellä Opgardin veljeksistä vanhempi, Roy, työskentelee huoltoaseman johtajana. Elämä vaikuttaa melko rauhalliselta, kunnes paikalle saapuu pikkuveli Carl, joka haluaa rakennuttaa kylään hienon hotellin joukkorahoituksen turvin, mutta tarvitsee lainan myös paikalliselta kiholta. Vuoristoisella kylätiellä on mutka, neulansilmä, josta huono-onninen voi suistua rotkoon. Huono onni on kohdannut myös veljesten vanhempia, ja mutkia on ollut ihmissuhteissakin. Mustasukkaisuuteen on aitoa aihetta. Pienten ja suurten petosten jäljet ovat pitkiä kuin jarrutusjäljet ennen neulansilmää ja yhteistä niille on myös se, että kaikki päättyy kuilun pohjalle. Teksti kustantajan sivuilta.
Emner
Sjanger
Geografisk emneord
ISBN
978-951-0-45303-2

Bibliotek som har denne